25. marraskuuta 2012

Voisko tämä viikonloppu jatkua ikuisesti...

Sunnuntaiaamu. ♥

Ympärillä on hiljaista, ulkona on harmaata, mutta onneksi sisällä voi polttaa kynttilöitä ja kuunnella vaikkaa Radio Aallon sunnuntain akustista lähetystä. Tänään(kään) mulla ei ole mitään sen suurempia suunnitelmia - uunilohta sitruunaisen crème fraîche-kastikkeen ja juustoisen kasvisgratiinin kera, kodin siistimistä, joko salikäynti tai lenkki ja oleskelua. Iltapalaksi ehkä eilisen pitsan jämät (teimme lempparipitsaamme vähähiilihydraattiselle pitsapohjalle, joka vei mun kielen ihan mennessään) ja kuppi lakritsiteetä.

Viikonloppu on muutenkin taas jälleen kerran hujahtanut niin nopeasti. Perjantaina käytiin isolla kaveriporukalla drinksuilla ja ulkona syömässä, ja olin kotona vähän puolenyön jälkeen. Eilen heräsin vähän myöhempään, ja siinähän se päivä vierähti kaupassa käydessä, urheillessa, kokkaillessa ja leffaa tuijottaessa. Tähän päivään toivon lisää rentoutumista ja hetkeen pysähtymistä. Onneksi huomiseen on vielä pitkä aika! ;)

22. marraskuuta 2012

Kotona

Heippa kaikille mussukoille, ja sori etten ole ehtinyt päivittämään muutamaan päivään. Olen ollut tiiviisti joko töissä tai urheilemassa, ja illalla olen ehtinyt vain syödä iltapalaa ja mennä ajoissa nukkumaan.

Äskenkin sain yhden liikuntasession päätökseen, ihanaa! Nyt pitäisi löytää jotakin syötävää ja sitten taidan lueskella hetken. Tässä tämän illan tunnelmia, ei sen enempää, ei sen vähempää. :) Alla näette mitä tapahtuu raakasuklaakuorrutteisille mulperinmarjoille kun olen jättänyt pussin yksin mieheni kanssa (kaiken kukkuraksi pyynnöllä "jätä sitten mullekin jotain"). Ne olivat muuten d-e-l-i-c-i-o-u-s!!!

kuvat:kermanvalkoista.blogspot.fi


















































Legendaariset, pesunkin jälkeen kamalat mutta niin rakkaat ja lämpöiset villasukkani. ♥

19. marraskuuta 2012

Timantteja

Jeeeee! Onnistuimme saamaan liput Rihannan Diamonds-tourin konserttiin ensi kesäksi! :) Liput tulivat tänä aamuna myyntiin, ja istuin jännittyneenä koneen ääressä klo 9.00, valmiina klikkaamaan minulle ja miehelleni pari tikettiä. Toimin sekunneissa ja sainkin meille tosi hyvät paikat alakatsomosta. Mieheni kuitenkin soitti mulle ja kertoi saaneensa vielä paremmat paikat alakatsomosta, ihan lavan vierestä. Jihuu!!

Nyt meitä on siis kaksi henkeä menossa konserttiin ja neljä lippua, mutta enköhän saa myytyä ylimääräiset eteenpäin. En malta odottaa että pääsen kuulemaan yhtä tämän hetken suosituinta naisartistia. Vaikka hänen musiikkinsa onkin melko mainstreamia, on Rihannalla ihan tajuton määrä hitteja. Ja onhan se aina upeaa nähdä tähti livenä. Nyt vain oottelemaan... ♥

Kuvat: weheartit.com

18. marraskuuta 2012

Fiilistelyä

Onni, mikä ihana olotila. Mulle ei ole tapahtunut mitään erikoista, mutta viikonloppu on ollut rauhallinen (pois lukien tosin ne pikkujoulut), olemme mieheni kanssa tehneet loistavan hyvää ruokaa ja maistelleet ihanaa viiniä, olen urheillut, katsonut koskettavan leffan ja loput ajasta loikoillut sohvalla lukemassa kirjaa. I'm so happy! :)

Ihanaa ja upeaa tulevaa viikkoa teille!! ♥

 
 
Kaikki kuvat: weheartit.com

17. marraskuuta 2012

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja urheilu

Liikuntarintamalla on ollut hiljaista viime aikoina johtuen työkiireistäni. Se on tosi huono tekosyy, mutta niiden 12 tunnin työpäivien jälkeen mä en vain oikeasti ole jaksanut miettiä urheilua. Salilla ei siis ole tultu heiluttua vähään aikaan, mutta olen silti pyrkinyt pitämään kiinni edes parista liikuntakerrasta per viikko. Kävelen myös osan työmatkastani, joka tekee päivässä noin 25 minuuttia. Tämä on siis ihan mukava lisä liikuntasaldoon. Tämän lisäksi olen käynyt joko reippailla kävelylenkeillä tai tehnyt HIIT-treeniä ainakin kerran viikossa. Kotonakin olen jumpannut viimeisen kolmen viikon aikana on average kaksi kertaa viikossa.

Vaikka en ole viime aikoina ehtinyt hikoilla niin usein kuin olisin halunnut, liikunnallisuus kuuluu ja on aina kuulunut mun perusolemukseeni. Ja kun puhutaan liikunnasta, törmään aika ajoin pohdintoihin siitä, sopiiko vähähiilihydraattinen ruokavalio liikunnalliseen elämäntapaan. Itsehän olen noudattanut tällaista ruokavaliota jo pidemmän aikaa ja urheillut samalla käytännössä koko ajan. Mä en juokse maratoneja tai tee kuutta salitreeniä viikossa, mutta pystyn vastaamaan tähän kysymykseen omien kokemusteni pohjalta (eli muotoillaan kysymys näin: sopiiko vhh-ruokavalio 3-5 päivää viikossa urheilevalle ihmiselle?). Nyt en siis puhu optimaalisesta lihaskasvusta tai eliittiurheilijoista, vaan tavallisesta, liikunnallisesta elämäntavasta.

kuvat: denicelindell.wordpress.com

Perinteisesti on kerrottu, että treenavaa kehoa on ruokittava hurjilla hiilarimäärillä jotta se jaksaa treenata. Aamupalaksi puuroa, välipalaksi banaani, lounaaksi ja illalliseksi jotain vähärasvaista lihaa ja iso kökkäre riisiä/pastaa. Jos mietitään vaikkapa salitreeniä, on mulla täysin päinvastainen kokemus tästä asiasta. Itse olen treenannut salilla aktiivisesti monta vuotta, ja esimerkiksi koko talven ja kevään ajan kävin salilla usein ja treenasin kovilla painoilla. Samalla söin melko hiilariköyhästi, enkä mitenkään koe, että olo olisi ollut hutera tai huono ruokavalioni tähden. Mun vointi oli mitä mainioin, ja mikä parasta, kehoni muodot ja mittasuhteet paranivat. Toisin sanoen - tuloksia tuli protskupitoisella, vähähiilarisella ja rasvaisella ruokavaliolla. Muistutan tosin, että mä syön paljon vihanneksia ja myös jonkin verran maitotuotteita, joissa on jonkin verran hiilareita (pyrin tosin valitsemaan tuotteita, joissa on alle 5 g hiilareita per 100 g). Hyvin vähähiilarisen, ketogeenisen dieetin osalta (esim. Atkins) mä en osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä mulla ei ole tällaisesta kokemusta.

Myöskään aerobisen urheilun osalta en ole koskaan kokenut, että vähähiilihydraattinen ruokavalio olisi vienyt multa mehut tai tehnyt musta heikon. Saan ruokavaliostani hurjasti energiaa, ja nykyään pysyn itse asiassa energisenä paljon pidempään kuin ennen kun söin paljon enemmän hiilareita. Kun olen käynyt juoksemassa, olo on ollut ihan yhtä hyvä kuin joskus muinoin. Tämänkään osalta en siis voi sanoa, että vhh-ruokavalio olisi vaikuttanut negatiivisesti.

Haluaisin lopuksi todeta, että olen pikku hiljaa tajunnut vähähiilihydraattisen ruokavalion olevan ihmiselle hyvin luonnollinen ruokavalio. Verensokeri ei heittelehdi miten sattuu eikä insuliinia erity niin paljon kuin jos kehoon dumpattaisiin isoja määriä hiilareita. Olo on pirteä ja levollinen (ainakin mulla), ja mikä parasta, mun vatsa on ollut loistavassa kunnossa siitä lähtien kuin aloin syödä tällä tavalla. Mä en mitenkään koe, että kehoni olisi koetuksella tai että se olisi jotenkin epäbalanssissa, vaan täysin päinvastoin. Vhh-ruokavalio ei tosiaan myöskään ole vaikuttanut huonontavasti mun liikuntasuorituksiin, joten voin omalta osaltani todeta, että liikunnallisuus ja low carb-ruokavalio tulevat loistavasti toimeen. :)

15. marraskuuta 2012

Bling bling a.k.a. pikkujoulut

Oi tätä onnea! Huomenna on perjantai ja silloin on luvassa ensimmäiset pikkujoulujuhlat! Ei sillä, että pikkujoulut olisivat mielestäni jotenkin tosi tärkeät juhlat, mutta on aina kiva juhlistaa kaikkea pientä. Luvassa on kiva dinneri eräässä hyvässä ravintolassa ja sen jälkeen varmasti drinksuja ja yhdessäoloa. Menen kyseisiin juhliin suoraan töistä, joten huomenna en istu koneen äärellä. Päivitän kuulumiseni sitten lauantaina, jolloin voisin taas kirjoitella liikunnallisia ajatuksia pitkästä aikaa! :)

Nyt syömään eilisiä leftovereita, eli vhh-lasagnea runsaan salaatin kera. Sitten ehkä jotakin pientä kivaa ilta-aktiviteettia, kuten vähän telkkaria tai kirjan lukua. Eipä tällä erää tämän kummempaa. :)

14. marraskuuta 2012

iLove iHerb

Jeejee, taas lähti yksi tilaus iHerbille. Se oli tosin säälittävän pieni, sisältäen vain kaksi tuotetta, sillä tilaus olisi muuten painanut liikaa ja tällöin postikulut olisivat olleet 6 dollarin sijaan yli 20 dollaria. Päätin siis tilata loput erillisellä lähetyksellä.

Suurin innostuksen aiheeni on uusi tuttavuus, sokerin korvike erythritoli. Se on luonnollinen sokerialkoholi, jota uutetaan vehnä- tai maissitärkkelyksestä. Se näyttää sokerilta ja maistuukin aika lailla siltä, tosin sillä erolla, että erythritoli on vain noin 70 % yhtä makeaa kuin sokeri. Sitä voi käyttää kaikkeen johon sokeriakin käytetään, ja kyllä, myös leivontaan! Itse asiassa tilasin kyseistä tuotetta juuri siksi, että voisin taas alkaa leipomaan kunnolla. Steviassa on se vika, että se on volyymiltaan olematonta. Esim. lemppari-mutakakkuuni tulee 3 dl sokeria. Jos korvaan tuon määrän stevialla (joka voisi ehkä olla 1 rkl steviaa), tulee kakusta liian ohut. Nyt kun voin alkaa käyttää taas "sokeria" kakun koostumus ei kärsi.

kuvat: iherb.com

Erythritolilla on kuulemma pienen pieni sivumaku, ja siksi sitä suositellaan käytettäväksi stevian kanssa. Tämä on siitäkin hyvä idea, että stevia antaa sille sen viimeisen makean silauksen, joka jää puuttumaan erythritolin sokeria vähemmän makean maun vuoksi. Ja ennen kuin kysytte - joo, tämä on hiilariton ja käytännössä kaloriton! Can't wait!

Tässä loput ostoslistastani:


Kuivattuja mangosiivuja (luomuna, ilman sokeria). Voit tilata täältä.



Raakakaakaonibsejä. Olen tilannut näitä aikaisemminkin, ja ovat tosi monikäyttöisiä Löydät täältä.



Kuivattuja mulperinmarjoja. Niiiiin hyviä esim. välipalaksi tai leffaherkuiksi irtokarkkien sijaan. Varoitan tosin - näihin jää koukkuun! Täältä löytyy.

11. marraskuuta 2012

Sahramiletut (vhh)

Mikä olisi ihanampaa ja rennompaa kuin aloittaa sunnuntai paistamalla paksuja lettuja aamupalaksi? :)

Tässä ihana resepti American pancakes-tyylisistä sahramiletuista, jotka ovat käytännössä hiilarittomat ja taivaallisen hyviä. Päälle voi laittaa esimerkiksi kermavaahtoa ja marjoja, mutta minä päädyin kreikkalaiseen jogurttiin ja pensasmustikoihin.

Sahramiletut (low carb)
1 annos

1 luomukananmuna
100 g raejuustoa (niin rasvaista kuin löydät)
3/4 rkl psylliumia
ripaus steviaa ja sahramia

neitsytkookosöljyä tai voita paistamiseen

kreikkalaista jogurttia
marjoja

Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Kuumenna lettupannut (2 kpl) ja sulata niissä kookosöljy tai voi. Laita lettutaikinasta kökkäreet kumpaankin pannuun ja paista näitä muutama minuutti keskilämmöllä niin, että ovat tarpeeksi kiinteitä kääntämiseen.

Käännä kökkäreet ja tasoita lastalla letuiksi. Paista niin kauan, kunnes pinta on kullanruskea (noin 5 min). Käännä vielä tarpeen mukaan ja paista toiseltakin puolelta kullanruskeiksi ja rapeiksi.

Tarjoile esim. kreikkalaisen jogurtin ja marjojen kera.

(c) kermanvalkoista.blogspot.fi

Kuvasta ei tullut hyvää, mutta maku oli sitäkin parempi. :)

9. marraskuuta 2012

Low carb "Snickers"

Oj oj, ensinnäkin, ihanaa, että on perjantai! Työviikko on takana ja vapaat päivät, pitkät yöunet ja herkkuruoat edessä. ;) Toisekseen odotan innolla paitsi illan juustotarjotinta myös jälkkäriä. Törmäsin nimittäin LCHF-reseptiin, joka oli liian houkutteleva ohitettavaksi. Kyseessä on Snickersin korvike, joka on superhelppo tehdä ja vie tietenkin kielen mennessään.

(c) kermanvalkoista.blogspot.fi

"Snickers"

200 g tummaa suklaata (väh. 70 %)
1 dl suolapähkinöitä
1 dl maapähkinävoita (ei lis. sokeria)
(steviaa)

Sulata suklaapalaset vesihauteessa (muista, että vesi ei saa kiehua eikä kulhon pohja koskettaa vettä). Kun suklaa on sulanut, kaada puolet siitä leivinpaperille tai vuokaan ja levitä suht ohueksi. Laita hetkeksi pakkaseen jähmettymään.

Hakkaa sillä välin veitsellä suolapähkinät rouheeksi (sattumia saa olla). Kun suklaa on jähmettynyt, ota se pakkasesta ja levitä päälle kerros maapähkinävoita ja ripottele pähkinät päälle. Kaada sen jälkeen loput suklaasta päälle ja laita hetkeksi pakkaseen.

Kun koko komeus on hieman jähmettynyt, leikkaa annospaloiksi ja nauti! :)

Ps. Mä käytin 86 % suklaata, joka on hieman liian kirpsakkaa omaan makuuni tässä kyseisessä reseptissä. Sen vuoksi lisäsin sulan suklaan joukkoon hieman steviaa antamaan makeutta. Suosittelen!

7. marraskuuta 2012

Iltalenkki

Jee, läksin tänään töistä jo kuuden jälkeen ehtien kotiin noin seitsemäksi. Lähdimme heti mieheni kanssa ulos ripeälle kävelylenkille, ja tunnin lenkki menikin supernopeasti jutellessa niitä näitä. Vaikka olenkin aamu-urheilija, tykkään myös hikoilla työpäivän jälkeen. Lenkillä tai salilla ahertaessa työpaineet katoavat ja mieli karkaa vapaalle. Salilla tosin on niin kamala iltaruuhka että välttelen sitä yleensä töiden jälkeen. Lenkkipolulla ei taas koskaan ole ruuhkaa, joten se on siksi hyvä vaihtoehto.

Kävin hakemassa meille Teatterin salaatit illalliseksi, ja olikin ihana palata lenkiltä kun dinneri odotti valmiina. Ainut mikä puuttuu on sauna, joka tekisi kyllä ehdottomasti terää kylmässä viimassa tarpomisen jälkeen. Jotain iloa (ja toivoa) tähän tuo kuitenkin sellainen pikku seikka, että olemme tässä pohtineet mahdollisesti kodin vaihtoa ensi vuoden puolella... :)

Nyt suihkun kautta sänkyyn lukemaan kirjaa ja rauhoittumaan. Can't wait!

5. marraskuuta 2012

Pilatespallona luokses pompin...

Mulla oli tänään hyvin haastava tehtävä - löytää pilatespallo! Olen jo pitkään harkinnut sellaisen ostamista, siis sellaisen noin 20 cm pienen, "minijumppapallon" hankkimista. Sellaisen löytäminen ei tosin ollut mikään läpihuutojuttu. Mulla oli toiveena 9 tuuman pallo eli noin 22-23 cm pallukka, mutta ihan sellaista en löytänyt. Kävin ensin Stockalla, josta luulisi saavan ihan kaikkea. Valikoimista olisi löytynyt 18 cm pallo, mutta hyllyt olivat tyhjät. Varastossa piti kuulemma olla lähes kymmenen kappaletta, mutta jostain syystä ne eivät löytyneet hyllystä.

Onneksi Stadium on ihan kulman takana, joten mars sinne siis. Sieltäkään en tosin löytänyt etsimääni, sillä Stadiumilla on valikoimissa vain isoja jumppapalloja. Höh. Ajattelin jo heittää hanskat naulaan, mutta onneksi tajusin mennä vielä Sokokselle. En itse asiassa edes tiennyt, että Sokoskin myy jumppakamaa, mutta sieltä se pallo lopulta löytyi. Jäljellä oli vain pari hassua kappaletta, joten mulla kävi tsägä. Paras tuuri kävi kuitenkin hinnan suhteen. Pilatespallot maksavat yleensä noin 15-20 euroa, mutta arvatkaapa mitä maksoin Sokoksella? 2,95!!! Siis alle kolme euroa! Nyt voin siis sijoittaa ylimenevän kympin vaikkapa pariin aamuiseen chai latteen. ;)

Ja nyt eikun vaan treenaamaan.