30. syyskuuta 2012

Tämän viikon onnellisuuscheck

Tämä viikko on ollut mulle hankala. Arki vie kuitenkin eteenpäin ja töissäkin on vierähtänyt niin paljon aikaa etten oikein ole ehtinyt miettiä surua koko ajan. Nyt viikonloppuna mulla on kuitenkin aikaa pysähtyä ja rauhoittua ja antaa tunteiden tulla ja olla.

Kaiken vaikeuden keskellä on kuitenkin hyvä muistaa arjen hyvät puolet, kaikki ne pienet asiat jotka ovat saaneet mut hymyilemään tällä viikolla:

♥ Ystävien tuki
♥ Kynttilät syksyisinä iltoina
♥ Sali- ja HIIT-treenit
♥ Kahvilasta mukaan napattu höyryävä Chai Latte
♥ Kotimaiset omput
♥ Eräät pienimuotoiset mutta kivat juhlat kauniissa juhlatilassa
♥ Meditointiharjoitukset
♥ 10 tunnin yöunet viikonloppuna
♥ Hetki mieheni sylissä

Mukavaa sunnuntaita!

weheartit.com

26. syyskuuta 2012

Salitreeni!

Yksityiselämän tapahtumien ja työn vastapainoksi pääsin vihdoin ja viimein treenaamaan salille. Flunssa on selätetty ja aikaakin riittää, joten aloitin aamun hikisellä treenillä. Voi vitsi kun oli ihanaa laittaa jalat ja kädet töihin, saada lihakset hapoille ja kasvot irvistämään. Rakastan kovaa treeniä, en tiedä mitään sen parempaa. Sen aikana ajatukset eivät taatusti liitele missään muualla kuin harjoituksessa. Uudestaan! :)

Alkulämmittely 10 min + keppijumppa
Pystypunnerrukset
Hauiskäännöt
Vipunostot sivuille käsipainoilla
Kahvakuulaheilautus
Askelkyykyt kahvakuulalla
Super vatsalihasliike
Hoover (myös molemmat sivut)
Venyttely

24. syyskuuta 2012

Suru niin suunnaton

Rakas läheiseni nukkui pois viikonloppuna. Siksi istuskelen nyt tässä, vailla sanoja ja täynnä kaipausta. Ja vaikkei tämä tullutkaan täytenä yllätyksenä, on se silti niin pysäyttävä kokemus että sattuu. On se elämä joskus rankkaa.

"Låt oss minnas de soliga dagar
då sorg och smärta fjärran var
Låt oss minnas de glädjedagar
då vi tillsammans var"

Kuva: weheartit.com

22. syyskuuta 2012

Reissussa rähjääntyy

Olin loppuviikon työmatkalla ja tulin eilen hieman myöhemmin kotiin. Olin ajatellut kirjoittaa tänne ennen lähtöä, mutta sitten tuli niin kiire etten ehtinyt muuta kuin pakata ja lähteä kentälle. Onneksi lento oli ajallaan takaisin Suomessa joten ehdin perjantai-illaksi kotiin. Rappukäytävässä tuoksui taikina ja kun sitten avasin kotiovemme sain todeta että mua odotti itse tehty pitsa ja hyvä punaviini sekä jälkkäriksi kotimaisista omenoista koottu omenapiirakka (joka muuten oli vähähiilarinen!). Joskus mä en tajua mitä mä olen tehnyt kun olen löytänyt näin ihanan miehen. :)

Tämä kyseinen pitsa on mun suosikkini sillä se on niin herkullinen ja ennen kaikkea simppeli. Pohja sivellään oliiviöljyllä jä päälle laitetaan tomaattikastiketta ja viipaloitua buffalomozzarella (nimenomaan buffalomozzarellaa, sillä "tavallinen" ei maistu millekään). Sitten uuniin, jonka jälkeen päälle lisätään parmankinkkua ja eikun takaisin uuniin. Lopuksi päälle ripotellaan rucolaa, oliiviöljyä ja rouhittua mustapippuria. It's a winner!

Kuva: kermanvalkoista.blogspot.fi

19. syyskuuta 2012

Joogaa, pilatesta, tanssia...

Näin hieman flunssaisena on ihanaa suunnitella tulevan syksyn liikuntaa. Sitten kun olen terve, aion lähteä taas salille. Ja en vain salille, vaan myös nauttimaan sellaisesta liikunnasta josta tulee hyvä olo mutta joka ei ole hiki hatussa puurtamista. Tiukan salitreenin vastapainoksi on ihanaa mennä joogaan rentoutumaan (ja pistämään kroppa samalla töihin), tai pilatestunnille tuntemaan se, kuinka lämmin virta soljuu kehon läpi heti ensiliikkeistä lähtien. Lihakset lämpenevät ja saavat venytystä ja kunnon treenin. Vatsalihasten tärinä on mulle tuttu juttu kaikilta pilatestunneilta. Ihanaa!

Kuva: chubbybeavers.com

Ajattelin treenata Unisportissa (ent. Yliopistoliikunta), sillä siellä treenaaminen on paljon halvempaa kuin monilla muilla saleilla. Nykyään siellä on jooga- ja pilatestunnit vakiolukkarissa mikä on iso plussa. Ennen pilatesta pystyi tekemään vain kursseilla, ja ainakin omasta mielestäni oli hankalaa sitoutua moneksi kuukaudeksi käymään samalla tunnilla. Nyt kun tunnit kuuluvat kuukausimaksuun ja voi käydä juuri niillä tunneilla kuin itse huvittaa, ei tätä ongelmaa enää ole.

Näiden lajien lisäksi pyrin taas saamaan tanssiharrastukseni käyntiin. Ongelmana on tosin se, että Unisportin valikoimissa ei ole hirveästi tanssitunteja. Zumbaa kyllä löytyy ja se on ihan kivaa, mutta haluaisin päästä oikeille tanssitunneille. Siis sellaisille, joilla opetellaan vaikeitakin tanssikuvioita ja otetaan kuviot uusiksi kunnes kaikki sujuu. Sellaisille, joissa pääpaino ei ole kaloreiden kulutuksessa vaan tanssimisessa. Mä haluan haastetta!!! :)

Jospa sitä kohta pääsisi sanoista tekoihin... :)

18. syyskuuta 2012

Höstmys

Mysig on yksi ruotsinkielen kauneimmista sanoista. Sille ei ole olemassa suoraa suomenkielistä vastinetta, mutta se tarkoittaa jotakuinkin kodikasta fiilistelyä. Englanninkielinen termi on cozy, joka avaa termiä jo hieman paremmin.

Kuvat: kermanvalkoista.blogspot.fi
Tänään nautimme myrskyisästä syysillasta tekemällä simppeliä ja aah niin namia katkarapukastiketta, johon laitoimme mm. voita, kermaa ja "oman maan" valkosipulia. Sain ihania valkosipulinippuja isältäni, joka on intohimoinen valkosipulin kasvattaja. Siinä on jotain taikaa kun saa raaka-aineita omasta takaa. Pastan sijasta söimme rapsakaksi paistettuja kesäkurpitsasuikaleita ja kyytipojaksi kulautimme lasillisen hyvää rieslingiä. Ei paha.

Katkarapupasta
(kahdelle)

3 kpl jumboherkkusientä
1 tomaatti
voita
1 valkosipulinkynsi
loraus kermaa
hummerifondia
pussillinen isoja katkarapuja
hieman raastettua täysrasvaista juustoa
loraus sitruunamehua
mustapippuria

Lisukkeeksi:
1 kesäkurpitsa
oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa
salaatinlehtiä

Jos käytät pakastekatkarapuja, sulata katkaravut ohjeen mukaisesti (huoneenlämmössä pari tuntia tai lämpimässä vesihauteessa n. 15 min). Pilko herkkusienet ja tomaatti ja paista pannulla voissa kunnes sienet ja tomaatti pehmenevät reilusti. Purista sekaan valkosipulinkynsi ja lorauta sekaan hieman kuohukermaa sekä vähän hummerifondia. Anna kiehua matalalla lämmöllä jonkin aikaa. Raasta sekaan juusto.

Kuumenna toinen paistinpannu ja raasta sillä aikaa kesäkurpitsasta suikaleita esim. juustohöylällä.

Lisää katkaravut kastikkeeseen ja mausta sitruunamehulla sekä pippurilla. Lorauta oliiviöljyä toiselle pannulla ja paista kesäkurpitsasuikaleita noin 5 min tai kunnes ne pehmenevät hieman. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile salaatinlehtien kera.

17. syyskuuta 2012

Uusia, ihania ihmisiä ja treeniajatuksia

Mikä ihana yllätys huomata, että blogiini on liittynyt niin paljon uusia lukijoita!! Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita seuraamaan edesottamuksiani! :)

Viime aikoina olen ollut valitettavan passiivinen kirjoittelun suhteen, mikä johtuu siitä, että uusi työni on vienyt niin mehut kuin monet illatkin. Uuteen työhön sopeutuminen vie aina aikaa, ja harmikseni en ole ehtinyt juuri kuntoilla tai nauttia vapaa-ajasta viimeisen kuukauden aikana. Esim. niin rakastamani säännöllinen salitreeni on jäänyt töiden ja sairastelun jalkoihin. Odotan innolla tulevaa syksyä ja sitä, että saan alkaa muokata itselleni sopivat rajat työlle ja vapaa-ajalle.

En malta odottaa että pääsen rakentamaan uutta arkea ja sopivaa treenitahtia, joka sopisi myös työkuvioihini. Tähän saakka se on ollut mahdotonta, ja esimerkkinä voin mainita pari viime viikkoa, jolloin olen mennyt töihin n. klo 8-9 maissa ja lähtenyt töistä aikaisimmillaan kuudelta, joskus kahdeksaltakin. Monena iltana on ollut erinäisiä töihin liittyviä iltatilaisuuksia, ja kun olen selviytynyt sieltä kotiin iltakymmeneltä (tai kello kaksi yöllä...), ei aamuinen salitreeni ole enää vaihtoehto. Kuntosali avaa jo kuudelta aamulla, mutta mun pitäisi päästä sänkyyn viimeistään puoli kymmeneltä että jaksaisin herätä aamusalille.

Voi että kun kaipaan kevättä, jolloin rustasin graduani ja läksin viettämään aikaa salille monena arkiaamuna viikossa. Se oli ihanaa aikaa! :) Nyt on kuitenkin vain sopeuduttava tähän uuteen rytmiin ja toivottava että luonnollinen rytmi muokkautuu ajan kanssa. Ja nyt en puhu vain liikunnasta, vaan haluaisin taas löytää aikaa myös kodille ja sen kunnossapidolle, rentoutumiselle ja tietenkin ennen kaikkea miehelleni. :)

12. syyskuuta 2012

Kiirettä ja ajatuksia jostain ihan muusta

KIIRE! Olen istunut töissä pitkään ja nyt pitäisi valmistautua viikonloppuun. Huominen tulee olemaan hulabaloota ja perjantaina en ole ollenkaan toimistolla. Lauantaiksi pitäisi järkätä juhlat jotka ovat vielä ihan vaiheessa, sillä tätä aikaa ei vain tunnu riittävän. Sen vuoksi en ehdi kirjoittaa tämän pidempää sepustusta, mutta lohdutukseksi jaan kanssanne kaksi mietettä, jotka saivat ainakin minut hymyilemään leveästi. Vastauksena eräälle tympeälle rouvalle joka kerran tiuskaisi mulle että "voiko elämä oikeasti olla noin mukavaa" sanoisin että KYLLÄ VOI! :) 

Mukavaa viikon jatkoa ja sorry tästä fontista ja sen kokovaihtelusta, en ole vieläkään ymmärtänyt miten voin muuttaa muualta kopioidun fontin normifontiksi ja -kokoiseksi. "Normaali" kun ei ainakaan mulla toimi. Voi voi blogspot... :P

Unohda ”hyvät päätöksesi”. Unohda turha itsekuri ja väkisin vääntäminen. Kokeile sen sijaan innostumista. Mene ja rakastu johonkin asiaan. 
-Dale Dauten

Mitä enemmän asiaa ajattelen,
sitä selvemmin minusta tuntuu,
että elämä aivan yksinkertaisesti
on tarkoitettu elettäväksi.
-Goethe


Kuva: weheartit.com

9. syyskuuta 2012

Pannukakkuaamiainen

Pöh. Pieni flunssa on kai taas iskemässä, sillä paras veto on poissa ja nenä vuotaa. Eilen tuli myös vilunväreitä ja päänsärkyä. Olin jo lähdössä ulos intervallijuoksemaan kun tajusin ettei se välttämättä ole maailman paras vaihtoehto. Sen sijaan läksimme mieheni kanssa lähimpään videovuokraamoon ja vietimme mukavan koti-illan. Niitä on nykyään niin vähän että arvostan niitä tosi paljon.

Tämä aamu lähti kivasti käyntiin kun nautiskelimme ihanasta sunnuntaiaamun aamiaisesta. Karppileipää, kirnuvoita, juustoa, kasviksia, paistettuja munia ja kaiken kruununa pannukakkua stevialla makeutetun mansikkasurvoksen ja kuohukerman kera. Nam!!

Ohjeen karppipannukakkuun nappasin karppaus.info-foorumilta. Pannukakku on melko "kananmunainen", joten se ei varmastikaan ole kaikkien makuun. Meille se kuitenkin maistui. Reseptimuutoksen jälkeen pannarista tuli tosi hyvää ja meille se maistui loistavasti. Tämä korvaa ehdottomasti normipannarin tästä lähin. Menee varmasti ihan loistavasti myös suolaisena variaationa jos siihen heittäisi mukaan hieman juustoraastetta ja nauttisi vaikkapa kinkun/pekonin sekä salaatin kera.

Kuva: kermanvalkoista.blogspot.fi

Vhh-pannukakku
(pellillinen)

3 luomukananmunaa
1 l täysmaitoa
2 dl mantelijauhoja (kookoskin käy)
2 rkl psylliumia
1 tl suolaa
50 g sulatettua kirnuvoita tai kylmäpuristettua kookosöljyä
steviaa makeutukseen
(1 tl leivinjauhetta)

Vatkaa aineet sekaisin ja anna turvota n. 20-30 min. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225'C uunissa n. 25 minuuttia tai kunnes pannari on kauniin ruskea. Tarjoile esim. kermavaahdon ja mansikkasurvoksen kera.

Edit.: Muutin reseptiä hieman. Ennen laitoin 4 kananmunaa ja 1 dl mantelijauhoja, nyt 3 munaa ja 2 dl jauhoja. Näin reseptistä tulee vähemmän kananmunamainen ja paljon maukkaampi. Nam!

8. syyskuuta 2012

Sushi & wine

Vietimme eilen rentoa koti-iltaa mieheni kanssa. Haimme sushia Munkkiniemen loistavasta sushiravintolasta (josta muuten saa mielestäni pk-seudun parasta sushia) ja nappasimme Alkosta mukaan tähän settiin sopivan valkkarin.

Kuvat: kermanvalkoista.blogspot.fi

Viinin valinta sushin seurauksi ei aina ole ihan helppoa. Ongelmaksi mudostuu inkivääri ja varsinkin wasabi, jotka pistävät viinille kunnolla hanttiin. Viinin tulisi mieluiten olla kuiva, sillä makeammat viinit eivät oikein maistu sushin kanssa ainakaan omasta mielestäni. Viinin tulisi myös olla suht kevyt mutta ei liian. Jos viini on liian pliisu, se ei pärjää vahvalle wasabille ja inkiväärille. Me päädyimme kuivaan chileläiseen Adobe Reservaan. En yleensä ole gewürztraminerin kova fani, mutta tämä viini oli sopivan kukkainen eikä yhtään parfyyminen. Viinissä oli juuri sopivasti hapokkuutta ja myös tarpeeksi luonnetta jotta se pärjäsi sushin rinnalla, ja se komppasikin sitä itse asiassa yllättävän hyvin. Kivana lisänä oli se että viini on tehty luomurypäleistä.

Toisena vaihtoehtona meillä oli eräs kuiva ja aromaattinen riesling, mutta uteliaisuuteni voitti. Jätän gewüt yleensä suosiolla hyllyyn, mutta nyt riski  kannatti. Oli ihan mahtavan hyvää ja iltakin oli oikein ihana. Kynttilänvaloa, viiiniä, sushia ja oma mies rinnalla. Tämä tyttö oli ainakin tyytyväinen perjantai-iltaansa! :)

5. syyskuuta 2012

Mahtava moussaka

Olen aina rakastanut kreikkalaista ruokaa ja ruokakulttuuria: lihaa, oliiviöljyä, kasvisten runsasta käyttöä, viinin lipittämistä ruoan kanssa... Lempiruokani on ehdottomasti moussaka, jossa yhdistyy kivasti jauheliha, kermainen valkokastike ja yrtit. Tajusin kuitenkin että olen aina vain syönyt moussakaa, en koskaan tehnyt sitä itse, joten se pääsi tietenkin heti to do-listalleni. Nyt se on kokeiltu ja hyväksi todettu. Ja melko hiilariköyhä, joten sopii hyvin myös karppaajille. Itse reseptistä annan kaiken kunnian Ahmijalle. Olen tosin viilannut reseptiä jonkin verran (niin kuin yleensä aina teen).

Vinkkinä voin kertoa että moussaka kannattaa tehdä melko korkeaan ja suht pieneen vuokaan, esim. keraamiseen pyöreään vuokaan. Vältä siis isoa lasagnevuokaa, sillä muuten moussakasta ei välttämättä tule tarpeeksi mehevää ja paksua. Moussaka kannattaa myös tehdä valmiiksi jo tunteja ennen tarjoilua, sillä muuten se ei ehdi vetäytyä ja jää vetiseksi.

Enjoy!

Kuvat: kermanvalkoista.blogspot.fi



 .
Moussaka (neljälle)

700 g munakoisoa
oliiviöljyä
merisuolaa
 
Jauhelihaseos
1 iso sipuli
400 g jauhelihaa (esim. lampaan)
oliiviöljyä paistamiseen
400 g tomaattimurskaa
hieman tomaattipyreetä
1 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
mustapippuria, suolaa
kuivattua basilikaa, meriamia, timjamia ja persiljaa
3 valkosipulin kynttä
0,5 dl punaviiniä
1 tl ruokosokeria

Kastike
3 dl täysmaitoa
1 dl juustoraastetta
2 kananmunaa

Viipaloi munakoisot pituudeltaan noin 1 cm viipaleiksi ja asettele leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle merisuolaa ja anna "itkettyä" n. 15 minuutin ajan. Kuivaa viipaleet sen jälkeen taputtelemalla niitä talouspaperilla. Laita uuni 200' C. Sivele viipaleet oliiviöljyllä ja laita uuniin 10 minuutiksi. Ota viipaleet uunista, käännä ne ja sivele toinen puoli oliiviöljyllä. Paista jälleen uunissa 10 minuuttia.

Cry baby

Silppua sipuli ja kuullota oliiviöljyssä pannulla. Lisää jauheliha kuumalle pannulle ja ruskista. Lisää silputtu tai puristettu valkosipuli ruskistuksen loppuvaiheessa.

Kun jauheliha on ruskistettu, lisää joukkoon tomaattimurska, tomaattipyree, mausteet ja sokeri, valkosipulin kynnet sekä punaviini. Muista maustaa reilusti! Hauduta ainakin 10 min.

Valmista kastike. Kiehauta maito kattilassa koko ajan sekoittaen. Lisää juustoraaste ja anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää sitten kananmunat ja ota pois liedeltä kun kastike sakenee.

Kokoa moussaka laittamalla ensin uunivuoan tai -kulhon pohjalle munakoisoviipaleita. Kaada sen jälkeen päälle jauhelihaseosta sekä juustokastiketta. Toista sama kaksi kertaa eli niin, että lopulta saat kolme kerrosta kutakin ja päällimäiseksi juustokastiketta.

Kypsennnä 200'C uunissa noin 45 minuuttia. Anna moussakan vetäytyä mieluusti parikin tuntia. Parhaimmillaan se on tosin vasta seuraavana päivänä.

4. syyskuuta 2012

Töitä ja vähän hemmotteluakin

Huhheijaa mikä päivä. Vaikka se on ollut sopivan tahdikas (eli ei liikaa stressiä tai aikataulupaineita), on se kuitenkin ollut ihan tarpeeksi pitkä. Siksi istun nyt tässä puoliunessa kirjoittamassa tätä. Onneksi pääsin työpäivän jälkeen hemmoteltavaksi kampaajan hoiviin, jossa sain ehkä parhaan päänahan hieronnan ever ja tietty mageet hiukset. Mukaan tarttui myös jonkin verran Label M:n loistavia tuotteita. Sain mm. vihdoinkin ostettua megahyvän hiuspuuterin jota en ole löytänyt aikoihin. Nyt kun karmea juurikasvu ja harottavat hiukset on fiksattu, voin taas näyttäytyä ihmisten ilmoilla hyvällä omalla tunnolla. ;)


Eilen illalla kävin taas tekemässä nopean HIIT-treenin. Olen ihan hurahtanut siihen, sillä se ei vaadi hirveästi aikaa joten tiukastakin aikataulusta on helppo puristaa parikymmentä minuuttia treeniin. Sen lisäksi se pistää endorfiinit jylläämään ja jalat hapoille. I love it! :)

Huomenna työpäivä venähtää myöhäisemmäksi, sillä osallistun erääseen iltatilaisuuteen ja hipsin siitä ehkä myös jatkoille. En siis luultavasti ehdi koneen äärelle huomenna, mutta ajastan yhden kirjoituksen. Nyt ajattelin tehdä nopean mediaatioharjoituksen jonka jälkeen painun pehkuihin. Huvittavaa, kello ei ole vielä yhdeksääkään mutta mä olen jo ihan gone with the wind. En välttämättä tarvitsisi sitä tänään, mutta meditointi auttaa mua pääsemään arjen murheista ja stressitekijöistä pois ja saattaa mut sellaiseen ihanan rauhalliseen tilaan. Makoisia yöunia!

3. syyskuuta 2012

Ajatukseni sulle annan

Pieni ajatus tähän ihanaan maanantaihin. ♥

kuva: weheartit.com

"Think like a Queen. A Queen is not afraid to fail. Failure is another steppingstone to greatness".
-Oprah Winfrey

Tämä ajatus sopii yllättävän hyvin ainakin omaan tämänhetkiseen elämääni. Juuri perjantaina mogasin ensimmäisen kerran töissä. Pitää vaan muistaa että mokat kuuluvat elämään ja ilman niitä ei opi. Eräs ajattelija itse asiassa totesi että meidän tulisi pyrkiä tekemään paljon virheitä elämässämme. Ehkä outo ajatus, mutta juuri virheet vievät meitä eteenpäin. Tsemppiä tähän viikkoon!!

2. syyskuuta 2012

Sateisen sunnuntain kermainen olut-pekonipiirakka

Olen henkeen ja vereen quiche-ihmisiä. RAKASTAN suolaisia piirakoita, sillä ne ovat melko helppoja tehdä, aina herkullisia ja sopivat hyvin esim. viikonloppuiltojen fiilistelyyn viinilasillisen kera.

Piirakoiden teko jäi hieman vähemmälle kun rukkasimme ruokavaliotamme vähähiilarisempaan suuntaa, mutta sen jälkeen kun olen löytänyt loistavia ohjeita vhh-piirakkapohjiin olemme taas pyöräyttäneet piirakan useamman kerran. Viimeisin löytöni on aivan mahtava piirakkapohja joka on käytännössä hiilariton (no, vissiin sellaiset hurjat 10g koko pohjassa). Pohjasta tulee hieman nafti mutta kunhan sen painelee kärsivällisesti vuokaan niin se riittää kyllä. Jos tykkää paksummasta pohjasta niin manteli- tai cashewjauhojen määrää voi lisätä hieman.

Törmäsin tässä taannoin muutenkin aivan loistavaan piirakkareseptiin. Kun samassa ohjeessa on pekonia, sipulia, smetanaa ja olutta en voinut muuta kuin kokeilla. Ja onneksi kokeilin, sillä lopputuloksena oli yksi parhaimmista piirakoista, joka sopii loistavasti esimerkiksi tällaiseen vähän koleaan lazy sundayhin. Kyseessä on vähähiilihydraattinen resepti (kuinkas muuten). Ja vaikka reseptissä on olutta, siihen tulee vain 0,5 desiä kyseistä elämän eliksiiriä. Puolessa desissä tummaa lageria on noin 1,5 g hiilareita.

Tässä helppo ohje:
 
kuvat: kermanvalkoista.blogspot.fi

Kermainen olut-pekonipiirakka (vähähiilihydraattinen)

Pohja
100 g mantelijauhoa
50 g cashewpähkinäjauhoa (itse jauhettuna)
50 g kirnuvoita (pehmitettynä)
1 kananmunan valkuainen
ripaus merisuolaa

Jauha 50 g cashewpähkinöitä jauhoksi sauvamikserillä tai tehosekoittimella. Lisää sekaan 100 g mantelijauhoja (näitä saa ostaa isommista kaupoista). Lisää joukkoon pehmeä voi ja kananmunan valkuainen sekä suola. Säästä keltuainen täytettä varten.

Sekoita pohjasta tasainen massa ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pohjaa hieman haarukalla. Esipaista pohjaa n. 10 min 175'C uunissa.


Täyte
140 g pekonia (yksi paketti)
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
0,5 rkl hunajaa
suolaa ja pippuria
120 g smetanaa (yksi purkki)
2 kananmunaa (yksi kokonainen, yksi keltuainen joka jäi yli piirakkapohjasta)
0,5 dl tummaa lageria

Laita uuni 200'C. Leikkaa sipulit puolikkaisiksi renkaiksi. Silppua valkosipuli ja suikaloi pekoni pieniksi paloiksi.

Kuumenna oliiviöljy pannulla ja lisää sipulirenkaat. Kuullota niitä pannulla muutama minuutti kunnes ne pehmenevät hieman. Lisää pekoni ja valkosipuli. Paista pannulla niin kauan kunnes pekoni ruskistuu ja sipulit pehmenevät entisestään (noin 5 min). Lisää pekoni-sipuliseoksen joukkoon hunaja, pippuria ja hieman suolaa.

Vatkaa smetana, kananmunat ja olut keskenään. Mausta pippurilla. Kaada täyte hieman jäähtyneelle piirakkapohjalle ja kaada lopuksi smetanaseos päälle. Paista piirakkaa 200'C uunissa n. 30 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

1. syyskuuta 2012

HIIT-treeni

Jos olet rääkin tarpeessa ja haluat purkaa viikolla kertynyttä energiaa, suosittelen uusinta tuttavuuttani, HIIT-trainingia lämpimästi. Olen jo kauan aikaa halunnut kokeilla kyseistä metodia, jonka lyhenne tulee sanoista High-intensity Interval Training. Käytännössä kyse on lyhyestä intervallityyppisestä treenistä, joka tuo hien pintaan ja pistää puuskuttamaan. Tänään meillä on siivouspäivä, ja olimme ajatelleet myös mennä lenkille. Kun sitten sadepilvet alkoivat uhkaavasti kertyä Espoon taivaan ylle ja pölynimuri alkoi vilkuilla meitä päin, päätimme sillä sekunnilla lähteäkin ensin sille lenkille. Siivota ehtii myöhemminkin... (eli siis nyt :P).

Muistin sitten tuon HIIT:n ja ehdotin miehelleni että kokeillaampa sitä. Sen etuna on sen nopeus - jo noin 10-15 minuutissa saa loistotreenin. Koska olemme aloittelijoita niin päädyimme seuraavanlaiseen kuvioon:

5 min lämmittely
1 min lenkkeily (n. 50 % maksimista)
spurtti niin kauan kuin kunto kestää (n. 80 % maksimista)
1 min lenkkeily (n. 50 % maksimista)
spurtti niin kauan kuin kunto kestää (n. 80 % maksimista)
lenkkeily, spurtti, lenkkeily... jne. kunnes kunto ei enää kestä.

No, lämmittelyn jälkeen pääsimme vähän alle kymmeneen minuuttiin ennen kuin putosimme jo kyydistä. Huh mitä treeniä! Jalat olivat hapoilla, henki ei kulkenut, olin ihan läkähdyksissä. Ja vitsi kun oli hauskaa!! Jälkeenpäin fiilis on mitä mahtavin vaikka jaloissa tutisee. Lähden ehdottomasti uudemman kerran pururadalle spurttaamaan!

Jatkossa treenin voi jaksottaa esim. 30 sek juoksua ja 30 sek kävelyä/lenkkeilyä. Tavoitteena on tietenkin kaikkien HIIT-treenien äiti, Tabata, eli noin neljän minuutin mittainen ultimate-rääkki. Mutta ei ihan vielä tässä vaiheessa. ;) HIIT:ä voi tehdä myös muulla tavoin kuin juoksemalla - esim. pyörän tai kuntopyörän selässä tai vaikka painojen kera. Suositeltu viikkomäärä on noin 3-5 kertaa, eikä peräkkäisinä päivinä kannata treenata. Näin lihaksille jää tarpeeksi aikaa palautua kovasta treenistä. Eli jos yhtään kiinnostuit niin eikun pururadalle tai pyörän selkään vaan! It's fun although it's pain! ;)