31. toukokuuta 2012

Supervälipala

Upean Sofian innoittamana testasin avokadoleipiä välipalana. Tämä superhedelmä on ihan loistovalinta, täynnä hyvää rasvaa. Sen lisäksi se sisältää B6-, K- ja E-vitamiinia, kaliumia, folaattia ja karotenoideja. Avokado sisältää myös paljon kuitua eikä siinä ole juurikaan hiilareita, ja se onkin yksi ikisuosikeistani salaateissa. Lisäilen sitä aina välillä myös välipalapirtelööni. Avokadosta saa myös ihan loistavaa tahnaa esimerkiksi tacojen seuraksi, eikä yksinkertaiseen guacamoleen tarvita muuta kuin suolaa, valkosipulia, mustapippuria, cayennepippuria ja vähän sitruunamehua.

Tänään kokeilin avokadoa kuitenkin ihan levitteenä, eli levitin sen sellaisenaan leivän päälle. Kahteen leipäpalaseen kuluu noin puolikas avokado. Leipä oli Halmeen Skarppaussämpylä. Avokadotahnan päälle laitoin vähän ruususuolaa sekä kirsikkatomaattiviipaleita. Ja voi hyvänen aika, se maku. Ihanan kermainen ja sopivasti suolainen. Niin hyvää! Näiden seuraksi nautin vielä yhden luomuomenan. Kertakaikkiaan herkullista ja niin terveellistä! :) Tästä tulee takuulla yksi vakiovälipaloistani.

kuva: kermanvalkoista.blogspot.com

30. toukokuuta 2012

Valokynän käyttö

Vietin eilen koko päivän hoidellen pakollisia asioita ja shoppaillen. Ostoslistalla oli kaikkea vaatteista vitamiineihin, mutta tärkeimpänä listalla komeili YSL:n Touche Eclat-valokynä. Valokynäni loppui jo pari viikkoa sitten ja olen sen jälkeen kuluttanut pääni puhki miettien että odottaako äitini tulevaa ulkomaanmatkaa ja saada valokynä vähän halvemmalla tax freen tuliaisina, vaiko marssia suoraan Stockalle ja ostaa se sieltä. No, menin sitten Stockalle sillä en jaksanut enää odottaa.

Nyt meikkibägissäni komeilee YSL:n valokynä sävy 1. Aloitin aikoinaan tällä sävyllä, kunnes siirryin sävyyn nro 2. Tämän tein siksi, että luin jostain vain kakkossävyn sisältävän peittäviä ainesosia. Kysyin asiasta eilen Stockan kosmetiikkaosaston myyjältä, joka selitti että näin ei ihan ole asian laita. Suurin ero on näiden sävyjen eri pigmenteissä, jos nyt niin voi sanoa. Sävy 1 sisältää enemmän sellaista pigmenttiä joka neutralisoi ja näin ollen häivyttää tummia silmänalusia, kun taas kakkonen soveltuu paremmin kasvojen highlightaamiseen. Minä käytän valokynää pääasiallisesti tummiin silmänalusiin, sillä ne ovat mulla ihan oikea ongelma. Multa kysytään usein että olenko nukkunut huonosti kun näytän niin väsyneeltä. No en! Voin kertoa, että vaikka nukkuisin joka yö 10 tuntia putkeen niin silmänaluseni ovat aina yhtä tummat. Tämä häiritsee tosi paljon, mutta YSL:n tuotteen myötä olen saanut tähän vaivaan aika hyvin apua. 

YSL:n valokynä juhlavuoden kuosissaan.
Valokynän mukana tuli myös kaunis iltalaukkumainen pussukka sekä tuoksunäyte.
kuvat: kermanvalkoista.blogspot.com
 
Miten sitä valokynää sitten käytetään? On tietenkin tärkeintä muistaa että valokynä ei tosiaan ole mikään peitevoide, vaan sitä käytetään nimenomaan korostamaan tiettyjä kohtia kasvoissa. Jos halutaan peittää tummat renkaat silmien alla, tulee niiden päälle levittää ensin meikkivoidetta, ja sen jälkeen oikeaa peitevoidetta (esim. Joe Blasco). Valokynää lisätään vasta tämän jälkeen. Korostustuotetta lisätään siis vasta viimeisenä, ja sitä käytetään meikkivoiteen päällä. Jos sen laittaa meikkivoiteen alle, valokynän valoa heijastavat pigmentit ikään kuin neutralisoituvat ja menettävät tehonsa.

Jos ongelmana on tummat silmänaluset, valokynää levitetään silmien alle ja nenän sivuosaan, eli tummien alueiden "rajamaastoon" ja hieman ongelmakohtien alle. Valovoidetta tulisi levittää aina poskien yläosaan saakka, sillä muuten silmien alle jää outo pesukarhumainen valorengas. Tuote pitää myös häivyttää hyvin. Valokynää ei tulisi levittää ihan silmäripsien alle, sillä tällöin silmien alla olevat pienet rypyt ja juonteet vain korostuvat. Myöskään silmäpussien päälle ei koskaan tulisi lisätä korostusvoidetta, sillä miksipä haluaisimme korostaa silmäpussejamme?? ;)

Valokynän ja aurinkopuuterin käyttö.

Valokynällä voi ja kannattaa luoda illuusiota hehkuvasta ja hohtavasta ihosta. Tämä tapahtuu lisäämällä korostusvoidetta niihin kohtiin, joihin valo luonnollisesti lankeaa kasvoilla. Yllä olevasta kuvasta käy hyvin ilmi mihin kohtiin voidetta kannattaa käyttää. Itse lisäisin sitä vielä silmän sisänurkkien ja nenän väliin. Tämä ei ainoastaan auta tummista silmänalusista kärsiviä, vaan antaa myös silmille kauniin hohdon. Paras tapa lähteä kokeilemaan valokynää on tehdä se rauhassa kotona niin, että voit tarvittaessa pestä meikin pois ja aloittaa alusta. Ei siis kannata tehdä kokeiluja omien ylioppilasjuhlien aamuna tai muun tärkeän tapahtuman kynnyksellä. :)

Kannattaa myös muistaa, että jos iho on tosi huonossa kunnossa, valokynän käyttö ei välttämättä tuo haluttua lopputulosta. Ihoa pitää siis muistaa kosteuttaa ja pitää se muutenkin hyvässä kuosissa. Valokynällä ei kannata läträtä, mutta voin kertoa että tarvittava määrä on suurempi kuin usein luullaan. Pumppaa siis reilusti tuotetta kasvoille. Oikea määrä kun löytyy vain kokeilemalla, ja ainahan sen meikin voi sitten pestä pois jos lopputulos ei tyydytä. Yksi hyvä tapa on ottaa kuva itsestään kun valokynää on laitettu kasvoille. Valokuvat paljastavat usein sen mitä pelkkä paljas silmä ei näe tai halua nähdä. Oma wake up-call oli pari vuotta sitten kun ystäväni napsi kuvia minusta eräissä juhlissa ja laittoi ne sitten Facebookin. Tajusin kuvia katsellessani että olin kulkenut kuukausia pesukarhuna. Not cool! ;)

Tämän lookin salaisuus on muutakin kuin hyvät geenit.

28. toukokuuta 2012

Bucket List

Luettuani muutamia ihania blogeja joista löysin bucket list-postaukset päätin tehdä oman listan. Termi tarkoittaa listaa asioista jotka haluan tehdä ennen kuin kuolen. Ja niitähän riittää! Tässä tiettyjä asioita minun listallani, josta tuli hurjan pitkä. Mukana on myös muutama sellainen asia jotka ovat olleet listallani jo pitkään mutta jotka olen jo saavuttanut. :)

Nanna's Bucket List
Things I want to do before I die

 The Notebook on koskettava, hauska ja syvällinen - itse asiassa paras koskaan lukemani kirja. Miehenikin on lukenut sen ja pyrimme joka päivä kohti syvempää ja pyyteettömämpää rakkautta.

Positiivisuus on kantava voimani, mutta töitä riittää aina.

 Odotan innolla sitä hetkeä kun saamme käsiimme ensimmäisen oman kotimme avaimet. Tämä tapahtuu toivottavasti jo ihan pian, ehkäpä jo syksyllä tai talvella.

Kuolleessa meressä uiminen olisi upea kokemus.

Haluan koko elämäni ajan auttaa eläimiä eri tavoin. Eläinrääkkäys on käsittämätöntä pahaa jota yhdenkään avuttoman eläimen ei pitäisi kokea.

 Lähempänä kuin tajuankaan!

Vähän jotain pinnallisempaa. Kukapa nainen ei haluaisi omaa isoa vaatehuonetta? ;)

Mitä tähän voi muuta sanoa kuin että olisi maaginen kokemus uida vesiputouksen alla. ♥ 

 Helmikorut multa jo löytyvätkin, mutta ei Chanelin. Sellaiset siis, kiitos!

 California love! Tavoitteenani on vielä joskus asua Kaliforniassa, joko työskennellen tai tehden jatko-opintoja. Sitten saan syödä niin paljon Pinkberryä kuin napa vetää... :)

Tässä tulee yksi suurimmista haaveistani. Olen halunnut kirjoittaa kirjan niin pitkään kuin muistan, mutta en vielä ole tehnyt tämän unelman eteen mitään. Mutta jokin päivä...!

 Rakastan huvipuistoja, ja olen aina sanonut että jonakin päivänä matkustan johonkin Six Flagsin huvipuistoista. Alkuperäisenä ajatukseni oli testata kaikkia hurjimpia vuoristoratoja, mutta enpä tiedä enää kun näköjään jo tuo Linnanmäen vanha puurata saa vatsani sekaisin... :D

Minulla on vaatekaappiremppa käynnissä, johon kuuluu myös vaatteiden uusiminen. Jospa mulla jokin päivä olisi vain sellaisia vaatteita, jotka sopivat minun vartalolleni ja joista ihan oikeasti pidän. Ei siis heräteostoksiä enää.

Tähän en voi itse vaikuttaa, mutta olisi ihana saada vielä joskus yllätyspippalot järjestettyä vain minua varten! Ainahan voi unelmoida. ;)

Okei, tämä menee jo unelmointiosastolle. Mutta haluaisin ehdottomasti tavata Robert Downey Jr:n, yhden lempinäyttelijöistäni.

 Rakkaat korkeammat voimat. Mikäli tapaaminen Robert Downey Jr:n kanssa on liian vaikea järjestää, toivoisin tapaavani ultimate idolini (ja maailmankaikkeuden komeimman näyttelijän, hehee), Johnny Deppin. Please?

Eikös Helsingissäkin ole nykyään jokin silta jolle voi kiinnittää oman rakkauden lukkonsa? Tosin kyllä Pariisikin kelpaa... ;) Se olisi niin romanttista!

Kuvittelin koko ajan että häämatkallani lennän sitten ensimmäisessä luokassa, tai ainakin business-luokassa. No kuinkas sitten kävikään? No, jotainhan pitää jättää tehtäväksikin... ;)

 Järjestetäänköhän Jenkeissä yhä ulkoilmaelokuvia? Olisi nimittäin ihan tajuton kokemus!

Empire State of Mind!

Myös yksi suurimmista unelmistani, joka toteutuu toivon mukaan jo lähivuosina.

Jos niitä lapsia siunaantuu, pyrin olemaan hyvä vanhempi. Kaikessa yksinkertaisuudessa.

 Olen aina halunnut käydä täällä. Suunnitelmissa onkin jo pidempi reissu Etelä-Amerikkaan.

Toivon sydämeni pohjasta että yhden aikamme kamalimpiin tauteihin, syöpään, löydetään elinaikanani parannuskeino.

 En ole ulkoilmaihminen. En sitten yhtään! Mieheni taas tykkää telttailusta ja eräelämästä, ja toiveenani on vielä joskus ryhdistäytyä, päästää irti pelostani telttailua kohtaan (!) ja lähteä yhteiselle telttaretkelle!

Käynti Universalin studiolla olisi unelmieni täyttymys!

 Minä ja paratiisisaari. Aaaah. Tämä taitaa tosin toteutua jo tänä kesänä... hihhii! :)

 Olen omistanut kaksi koiraa ja koirat ovat mulle muutenkin hurjan tärkeitä. Jonakin päivänä haluan vielä omistaa koiran mieheni kanssa, mutta ei vielä pitkään aikaan. Uran ja mahdollisten lasten ohella kun tuskin jää aikaa koiran hoitamiseen. Someday...

Kärsin hirveästä korkean paikan kammosta, ja haluaisinkin ylittää itseni hyppäämällä laskuvarjohypyn. Extremeä, I know, mutta ikuinen unelmani. Haaveilen tosin tandemhypystä, sillä yksin en suostuisi hyppäämään!

Koska tuskin tulen omistamaan Maseratia, haaveilen ainakin sen rattiin pääsemisestä. Oh yeah!

To do-listalleni pääsee myös Uuden-Seelannin matka. Haluaisin paitsi ihailla vuoristomaisemia myös vierailla hobittikylässä!

Party like a rockstar. In Vegas. Yeah!

Siellä on tullut jo käytyä, mutta mitään ei vielä toistaiseksi ole tarttunut mukaan Tiffanysiltä. Toivottavasti mieheni lukee tämän, kröhöm.

Paperisen lyhdyn päästäminen yläilmoihin olisi koskettava ja kaunis kokemus. Ehkäpä toteutan sen tänä kesänä ulkomaan matkallani...

Check!

Pääsin naimisiin rakastamani miehen kanssa viime kesänä, joten tämä kohta on ruksittu listalta pois.

NYC on lempikaupunkini koko maailmassa. Unelmoin koko nuoruuteni pääsystä sinne, kunnes vihdoin tärppäsi. Sen jälkeen olenkin ollut vakiokävijä. :)

Hoidettiin mieheni kanssa alta pois viime vuonna... :)

Olen aina halunnut osata pelata shakkia, ja opettelin pelin säännöt vihdoin viime vuonna. En tietenkään ole mikään mestari, mutta osaan ainakin perussäännöt.

Hehhee, tämä pitkäaikainen unelmani toteutui tuossa viikko sitten. :) Katso lisää täältä.

Pääsin helikopterin kyytiin New Yorkissa. Upea elämys.

Odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun pääsisin katsomaan Broadway-näytelmää. Se päivähän tuli ja oli muuten aivan mahtava show!

27. toukokuuta 2012

Kesän ensimmäinen viikonloppu!

Noin tätä kuluvaa viikonloppua kutsuttiin lehdessä. "Kesän ensimmäinen viikonloppu". Onpa ihanasti kirjoitettu! Kesäiseltä tämä viikonloppu on myös tuntunut, sillä se on kulunut suurimmaksi osaksi ulkoilmasta nautiskellen mökillä ja vanhempieni luona. Perjantaina olin koko päivän liikkeessä, sillä meille tuli ystäviä kyläilemään illalla ja valmisteluihin meni melkein koko päivä. Blogiin en ole ehtinyt vilkaista ennen kuin nyt, ja mikä ihana yllätys täällä olikaan odottamassa. Taas hurjasti lisää lukijoita! Tervetuloa seuraamaan! ♥

Allergia ei vieläkään ole helpottanut ja sen seuralaiseksi olen myös tainnut saada jonkin sortin kevätflunssan. Kurkku on nimittäin tosi kipeä, eikä se tietääkseni kuulu allergian oireisiin (tämä ei ole vaivannut ainakaan mua aikaisemmin). Taidan siis taas jättää lenkit väliin ja keskittyä rauhallisempaan puuhaan. Tulimme aikaisemmin kotiin koska mies joutuu valitettavasti tekemään hieman työhommia tänään, joten minä ajattelin suunnitella hieman tulevia valmistujaisjuhliani. Aion myös unelmoida uudesta kodista - sunnuntaisin kun on kiva selata Hesarin asuntoilmoituksia. Illalla katsellaan ehkä jokin leffa. Mukavaa, rentoa ja aurinkoista sunnuntaipäivää! :)

kuvat: weheartit.com